sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pentuja suunnitteilla

Pitkästä aikaa blogin parissa taas. Kirjoittaminen on vähän jäänyt, koska peruskoulun viimeinen luokka on menossa ja arvosanoja pitäisi saada korotettua. Nyt kuitenkin suurin osa kokeista on ohi ja on aikaa vähän muuhunkin, kuin koulujuttuihin.
Ollaan vähän suunniteltu Ninnille pentuja ja jos kaikki menee hyvin niin kesällä tulisivat. Aatusta tulisi isä ja pennuista tulisi pippuri-suolan värisiä. Toivotaan, että kaikki onnistuu ja päästään päivittelemään lisää blogia Ninnin kanssa pentu kuvien kera.


Ninni ja Aatu

1 kommentti:

  1. Kyllä ne on nätti pari, vaikka itse sanonkin. Ja sopuisa. Jänskättää tosiaan, onnistuuko perheen perustaminen.

    VastaaPoista