

Ninni tervehti tietysti myös kaikki ihmisetkin ja sen jälkeen teki vielä vähän paremmin tuttavuutta tuon mustan snautserin pennun kanssa. Jouluruuan jälkeen osa vieraista lähti ja tuli vähän rauhallisempaa. Ninni ja Jiri alkoivat leikkiä\painia. Ninni nukkuiyön vieressäni ja hyvin nukkuikin.
Kun isi ja äiti lähtivät oli ihan kummallista, kun Ninni jäikin minun kanssani tänne eikä takaisin Turkuun. Sain muuten joululahjaksi Ninnille ihan super hienon villapaidan jonka mummi on tehnyt aivan itse. <3 Se on niin hieno <3 Ninni ja Jiri ovat varmaan parhaat kaverukset, kun koko ajan ne leikkivät. Välillä vetävät jotain lelua toinen toisesta päästä ja toinen toisesta päästä. ;)
Kävimme myös serkkujemme luona ja siellä on kaksi koiraa Outa ja Wilma. Ja muuten olimme uudenvuoden siellä myös. Kyllä oli mukavaa, mutta koirat olivat illalla aivan poikki, kun lähdimme mummolaan ilalla. Kukaan koira ei pelännyt raketteja onneksi. Ninni sai eilen hienon puuhalelun kyllä Ninnin kelpaa. Raaskiikohan Ninni lähteä kotiin lauantaina kun Jiri on niin kiva leikki kaveri. :)
Mukavaa lomaa :) muistakaa tehdä vetoleikkejä, että se viimeinen sinnikäs maitohammas lähtisi. Täällä on kovin rauhallista, kerkesin kampaamaan Onninkin, uusi takunselvittäjä on näppärä.
VastaaPoista