sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Temppukoira Ninni

Ollaan tehty niin paljon kaikenlaista, että blogin kirjoittaminen on vähän unohtunut. Ninni on kasvanut kauheasti ja se on oppinut jo kaikenlaista uutta. Ninni sai ihan oman agility puomin se on pienempi, kuin oikea, mutta juuri oikean kokoinen Ninnille. Pihalla Ninni menee puomia jo ihan omatoimisesti. ;) Se on niin hieno, että kyllä kelpaa harjoitella!

Ollaan oltu Ninnin kanssa jo lenkeilläkin (siis ihan pienillä), kun niin paljon on energiaa välillä. Metsässä ollaan oltu monta kertaa ja Ninni ei haluaisi koskaan lähteä metsästä. Metsäretkien jälkeen on ollut aika väsynyt pentu. Nyt Ninni ei tarvitse vallata Onnin petiä kun ihan oma pieni pesä. :) Saimme sen synttärilahjaksi. Suurin osa syntymäpäivälahjoistani olivat Ninnille. ;)

Ninni on melkein oppinut jo sisäsiistiksi. Välillä on tullut sisälle, mutta ihan ymmärettävää. ;) Meillä on jo muutama temppukin jo melkein opittu: hop! (seisoo takajaloilla) katso! (katsoo silmiin ja seisoo) ja vihellyksestä tulo. vihellys on jo opittu oikeastaan. Palkaksi käy myös lelukin ja oma ruokakin menee. :)
 


Onni leikki tänään Ninnin kanssa ja niillä oli tosi hauskaa! En olisi uskonut, että Onni lähtisi Ninnin kanssa leikkimään. Ninni oli ihan musta, mutta sillä oli kivaa ja se oli tärkeintä. Pesu on jo ihan tuttu juttu Ninnille. Se on joutunutkin jo aika monta kertaa pesulle. Tänään vesi muuttui ihan ruskeaksi. ;) Eräänä päivänä äiti ja Alisa ottivat Ninnin ilman lupaa talille ja oli ihan musta kun tuli kotiin. ;)

1 kommentti:

  1. Lelukoira kasvaa:) Hieno on tuo sinun puomisikin, ja varsinkin hieno tassuttelija. Tääkin tahtoo puomin, pitää varmaan tehdä Sampsalle tilaus.
    Mun pikkuveljestä taitaa tulla Jiri. Sen täytyy olla hirmu reipas, kun se lentää kotiin ihan yksin.

    VastaaPoista