tiistai 1. tammikuuta 2013

mummolaloma

Jouluaattona menimme meidän mammamme luokse. Siellä kaikki pöytäasetelmat ja muut olivat niin täydellisesti ja hienosti. Ninnillä oli punainen silkkirusetti kaulassaan ja harjattu hienoksi. Vanhempi koiramme Onni oli vähän aikaan sitten trimmattu todella hienoksi. Ninni sai tietenkin myös paketteja mm. tassupyyhkeitä, lelu nallen, veto lelun, pipareita (jotka Onni taisi syödä)... Oli mukava aatto <3

Lähdettiin asunto-autolla joulupäivän aamulla kohti Mikkeliä eli mummolaa. Ninni matkusti hienosti niin kuin ennenkin ja nukkui suurimaan osan ajasta. Kun tultiin vihdoin mummolan pihaan kannoimme tavarat sisään ja sisällä olikin paljon uusia tuttavia Ninnille ihmisiä sekä koiria. Ninni näki ensimmäistä kertaa mummini uuden koiran pennun Jirin joka on muuten myös kääpiösnautseri, mutta vaan musta. :)

Ninni tervehti tietysti myös kaikki ihmisetkin ja sen jälkeen teki vielä vähän paremmin tuttavuutta tuon mustan snautserin pennun kanssa. Jouluruuan jälkeen osa vieraista lähti ja tuli vähän rauhallisempaa. Ninni ja Jiri alkoivat leikkiä\painia. Ninni nukkuiyön vieressäni ja hyvin nukkuikin.

Kun isi ja äiti lähtivät oli ihan kummallista, kun Ninni jäikin minun kanssani tänne eikä takaisin Turkuun. Sain muuten joululahjaksi Ninnille ihan super hienon villapaidan jonka mummi on tehnyt aivan itse. <3 Se on niin hieno <3 Ninni ja Jiri ovat varmaan parhaat kaverukset, kun koko ajan ne leikkivät. Välillä vetävät jotain lelua toinen toisesta päästä ja toinen toisesta päästä. ;)



Kävimme myös serkkujemme luona ja siellä on kaksi koiraa Outa ja Wilma. Ja muuten olimme uudenvuoden siellä myös. Kyllä oli mukavaa, mutta koirat olivat illalla aivan poikki, kun lähdimme mummolaan ilalla. Kukaan koira ei pelännyt raketteja onneksi. Ninni sai eilen hienon puuhalelun kyllä Ninnin kelpaa. Raaskiikohan Ninni lähteä kotiin lauantaina kun Jiri on niin kiva leikki kaveri. :)

1 kommentti:

  1. Mukavaa lomaa :) muistakaa tehdä vetoleikkejä, että se viimeinen sinnikäs maitohammas lähtisi. Täällä on kovin rauhallista, kerkesin kampaamaan Onninkin, uusi takunselvittäjä on näppärä.

    VastaaPoista