perjantai 2. elokuuta 2013

Lomailua

mikä on elävä?
Tulimme tänään Tukholman matkalta ja Ninni oli ihan innoissaan taas nähdessään meidät ja olin minäkin miettinyt joka ilta Ninniä. Meillä oli tosi mukava loma, mutta koiraa olisi ollut hankalaa pitää mukana suurkaupungissa, joten emme ottaneet Ninniä mukaan. Ja Ninnillä oli ihan varmasti paljon hauskempaa Iitun ja mudien kanssa. :)

I <3 Ninni
Ninni sai leikkiä koko loman Jekun kanssa, joka on jo kasvanut ensitapaamisesta, vaikka kuinka, mutta leikki sujuu silti samalla tavalla niin kuin aina ennenkin. Ninni sai tehdä myös pienen jäljen, joka oli kuullemma mennyt ihan hyvin. Ninni ei ole tehnyt melkeinpä lainkaan jälkeä tai hakua, mutta onneksi meillä on tuo agility!!

Lomalla lähti myös karvat ja Ninnistä tuli paaljon pienempi snautseri. ;) Nyt katsellaan, että millaista alkaa kasvaa tilalle. Ihan hyvä tuo karvojen lähtö oli myös siltä kannalta, että viikonlopuksi on luvattu kovaa hellettä. Nyt lähdetään nukkumaan, koska pikku mudi lomalainen on ihan poikki. :)

1 kommentti: